13/08/2013

Pitkä viikonloppu Pohjois-Walesissä


















































































































Seikkailuntäyteinen pitkä viikonloppu Walesissä takana. Raastavan romanttisia pikkukaupunkeja ja henkeäsalpaavia vuoristomaisemia.

Perjantaina menomatkalla pysähdyimme Llangollenissa. Hieno paikka, mutta liikaa turisteja. Perille Snowdoniaan päästyämme hörppäsimme ja haukkasimme iltapäiväteet ja kakut hupaisassa luonnonkivistä kasatussa mökkipahasessa, jonka nimi oli Ugly House. Iltareippailu suoritettiin luonnonhelmassa hostellin lähimaastossa.

Matkaseurueemme mieshenkilöt viettivät lauantaipäivän kiipeilyharrastuksensa parissa, joten minä ja lapsi seikkailimme rannikkokaupungeissa Caernarfonissa ja Bangorissa. Erityisesti Caernarfon oli minun mieleeni, kerrassaan valloittava pikkukaupunki ja upea linna. Lapsen suureksi riemuksi aamuvarhaisella linnan torniin kiivettyämme näimme toriaukiolla karusellin. Hienoissa sokkeloisissa linnan käytävissä leikittiin kuurupiiloa.

Kun pikkuinen lounaan jälkeen simahti rattaisiin päiväunille, etsin linja-autoaseman ja kulkuneuvon Bangoriin. Lapsiparalla ei ollut hajuakaan siitä, että vaihdoimme paikkakuntaa hänen nukkuessaan. Bangorin keskustassa ei ollut juuri mitään erikoista, ihan kaunis paikka kylläkin. Pitkä kävelykatu ja joitakin kivoja kauppoja perusketjuliikkeiden lisäksi. Sen sijaan ranta oli ihana paikka. Idyllisellä pitkällä laiturilla oli leppoisaa käyskennellä.

Sunnuntaipäivä vietettiin yhdessä. Kävimme höyryjuna-ajelulla Padarn-järven rannassa, Conwyn linnassa, Llandudnossa ja kiertämässä Great Ormen niemi.

Yövyimme keskellä ei-mitään Capel Curigissa. Mahtavassa hostellissamme oli iso keittiö ja ruokailutila, missä söimme aamiaista ja laitoimme itse ruokaa kahtena päivänä. Sunnuntai-iltana söimme viereisen hotellin ravintolassa, tosi herkullista sapuskaa.



/ / /



Lovely long weekend in North Wales. Breath taking views and adorable old seaside towns. The men went rock climbing on Saturday, so I spent the day in Caernarfon and Bangor with the little one. We had a blast! I especially loved Caernarfon, such a pretty place with endless amount of wonderful old houses, and the castle is magnificent.

The seaside in Bangor was nice with the charming old pier. Other places we visited: Llanberis and Llanberis Lakeside Railway, Conwy and Conwy castle, Llandudno (awesome pier!) and the Great Orme, Langollen.

We stayed at an awesome hostel in the middle of nowhere in Snowdonia, Capel Curig. They had a big kitchen and dining room, where we had breakfast and cooked dinner too.

I snapped a couple of pics of the mountain views, but you can never fully capture the beauty of them. Sigh.






No comments: